Ihana syksy?

Kesän jälkeen syksy tuntuu usein monesta vaikealta. Tulee pimeää, sataa enemmän vettä, tulee kylmä ja aurinkoa ei näy. Ihana kesä on takana, ja uuteen on taas pitkä aika. Syksy on itselle usein vaikeaa juuri edellä mainittujen asioiden vuoksi. Päätin kuitenkin yrittää löytää syksyn hyvät puolet, ja koittaa nauttia siitä.

Syksyllä alkaa taas perusarki rullaamaan, kun kesälomat on pidetty ja palataan töihin. Se voi tuntua joskus myös masentavalta, onhan lomalla mukavaa. Kesäloman jälkeen ja syksyn alkaessa kuitenkin ehkä ryhdistäydytään - syödään taas terveellisesti ja harrastukset voivat nousta enemmän elämässä pinnalle. Syksy tuo siis mukanaan uusia tuulia, eikä se toisaalta ole ollenkaan huono juttu.

Kesäisin kuntosalit ovat usein aika tyhjiä, ja treeniä saa vetää ihan rauhassa - oli kellon aika mikä tahansa. Itsekin päätin panostaa nyt syksyn tulleen treeneihin kunnolla ja treenata tavoitteellisemmin. Syksyllä homma siis muuttuu ja salit on täynnä jengiä. Onneksi voi aina lähteä luontoon. Syksyllä on ihana käydä lenkillä, kun aurinko paistaa ja luonto on kauneimmillaan. Parasta on se, kun saa laittaa nappikuulokkeet korviin, pistää lempi musiikin soimaan, ja antaa mennä. Se on hyvin terapeuttista, ainakin meikäläiselle.

Syksyisin on ihanaa, kun voi taas iltaisin polttaa kynttilöitä. Se tuo jotenkin tunnelmaa ja rauhoittaa kivasti mieltä. Samalla voi käpertyä viltin alle, ja aloittaa vaikkapa jonkun uuden sarjan seuraamisen. Kesällä siihen harvoin aikaa tai kiinnostusta.

Ehkä syksy siis lopulta onkin ihmiselle hyväksi, se tavallaan pakottaa rauhoittumaan ja palaamaan takaisin normaaliin arkeen. Kuulostaapa tylsältä -perusarki, työ, treenit, luonto, terveellinen ruoka, kynttilöiden polttaminen, sarjojen katselu ja viltin alla oleminen - vai kuulostaako? Kyllä omaan korvaan kuulostaa aika hyvältä.

Monesti, kun asioita lähtee pohtimaan eri kannoilta, ja muistaa pitää mielen avoimena, voi löytää jokaisesta asiasta aina jotain hyvää. Se pätee ihan jokaiseen asiaan. Positiivisella mielellä pääsee siis pitkälle, eikä syksyn tuoma muutos ja harmaus tunnukkaan enää niin masentavalta. Tärkeää on antaa aikaa itselle.













Kommentit

Suositut tekstit