Äärirajoilla

Kadulla kulkiessani nään, kuinka monet kävelevät juoksu jalkaa eteen päin. Suurimmalla osalla on nappikuulokkeet korvilla, katse suunnattua tiukasti eteen päin. Pysähtyminen valoihin tai jonkun edellä menevän hidastelu saa katsomaan kelloon ja siirtymään ohituskaistalle. Samalla joku hermostuu autoa ajaessaan, ja painaa heti tööttiä, kun ei pääse eteen päin. Hermot ovat kireällä, ärsyttää. On kiire. Kuulun tähän porukkaan aina silloin tällöin. Valitettavasti.

Nykyisin ihmisillä on koko ajan hirveä kiire. Välillä esimerkiksi ystävien kanssa tapaamisia joudutaan sopimaan jopa viikkoja etukäteen. Kaikilla on koko ajan jotain menoja, ja extempore tapaamiset onnistuvat vain harvoin. Mutta mikä tekee kiireen? Voisiko elämä olla kiireettömämpää?

Omassa arjessa kiireen tekee oma työ ja siihen liittyvät työajat. Kun tekee vuorotyötä, on hankalampi sumplia näkemisiä ns. normaalia arki työtä tekevien kanssa ja erityisen hankalaa on sopia näkemistä toisten vuorotyötä tekevien kanssa. Toisaalta vuorotyö tuo taas vapautta, kun asioita voi hoitaa keskellä viikkoa. Tämä vaatii vaan etukäteen suunnittelua. Työvuorot suunnitellaan viikkoja etukäteen, samoin lomat. Muistan joskus jonkun ystävistäni ihmetelleen, kun joulukuussa mietin, milloin pitäisin kesälomaa. Miten sitä pitäisi tietää puoli vuotta etukäteen? No, kuulostaahan se aika hassulta, mutta niin se vaan menee. Sama pätee työvuorosuunnittelussa. Pitäisi tietää viikkoja etukäteen, milloin tarvitsee, esimerkiksi viikonloppu vapaata. Onneksi tähänkin harjaantuu pikku hiljaa, ja oppii käyttämään kalenteria.  

Kiireen tunnetta itselle tuo myös väsymys. Kun väsyttää, ei jaksa samalla tavalla hoitaa asioita, ja ne jäävät. Oravanpyörä, joka ei ikinä lopu? Tai loppuisi, jos malttaisi mennä ajoissa nukkumaan. Taas hyvin yksinkertaista, mutta ei niin helppoa. Pitäisi vain malttaa. 

Kiire tekee siis stressiä, lisää väsymystä ja huonontaa omaa hyvinvointia. En tiedä, mitä superihmisiä he ovat, jotka jaksavat tätä kaikkea. Joskus mietin, esimerkiksi facebookia selatessani ja päivityksiä lukiessani, kuinka jotkut pystyvätkään kaikkeen. Miten he ehtivät tekemään kaikkea? Itse arvostan lepoa ja kiireettömiä päiviä. Mikä onkaan parempaa, kuin aloittaa aamu juomalla rauhassa aamukahvi ilman kiirettä. Ihanaa. Harmi vain, että nykyisin tähän on itselläkin turhan harvoin mahdollisuuksia. Noita päiviä pitäisi olla ehdottomasti enemmän. Usein valitettavasti joutuu laittamaan herätyskellon soimaan vapaa päivinäkin. Ärsyttävää! 

Kiire taitaa siis olla vain ihmisen itsensä luomaa. Olisiko siis yksinkertaisesti helpompaa lähteä, esimerkiksi töihin viisi tai kymmenen minuuttia aikaisemmin, jottei tulisi niin hurja hoppu? Tai voisiko joskus vaan sanoa ei? Jos on väsynyt ja kroppa huutaa lepoa, sitä on annettava. Joskus painetaan liian äärirajoilla, eikä anneta aikaa itselle. Kumpa sitä oppisi.