Odottavan aika on pitkä

Edelleen odotellaan vauvaa saapuvaksi. Odottavan aika on pitkä ja olo alkaa käymään malttamattomaksi. On se jännä juttu, kuinka sitä ensin jännittää ja jopa pelkää synnytystä ja lopulta sitä vain odottaa. Kumpa se tapahtuisi jo!

Loppujen lopuksi viimeiset viikot ovat menneet hyvin nopeasti ja laskettu päiväkin tuli lopulta nopsaan. Vaikka aika kuluu nyt hitaasti odottaessa, on koko raskaus aika mennyt lopulta hyvin nopeasti.



Ärsyttävintä loppu ajassa on ollut oma tukala olo. Vatsan ja vaavin laskeutuessa alemmas, on ollut taas helpompi olla ja hengittää. Vaikka kipuja on ollut, niin niiden kanssa on pärjännyt. Ilman närästyslääkettä elämä tosin olisi yhtä helvettiä.

Vertaistuki on odotusaikana hyvin kallisarvoista. Muutamalla ystävälläni on ennestään lapsia, ja on ollut eriarvoisen tärkeää itselle, että on saanut jutella mieltä askarrattuvista asioista heidän kanssaan. Myös facebookin mammaryhmät ovat olleet odotuksen aikana aivan oiva vertaistuki. On ollut todella tärkeää huomata, kuinka näiden asioiden kanssa ei todellakaan ole yksin. Moni heinäkuun vauva ryhmästä on jo synnyttänyt vauvansa, mutta joukossa on "onneksi" myös minun kaltaisia odottajia, jotka vielä odottavat vuoroaan. Välillä tuntuu turhauttavalta lukea, kuinka taas joku on saanut vaavinsa syliinsä, mutta kyllä se omakin vuoro sieltä tulee. Ihanaa on lukea vauva uutisia joka tapauksessa! On ollut myös mielenkiintoista lukea synnytyksistä, sillä sitä jännittää myös paljon.

Nyt me tulevan isän kanssa jännätään, milloin h-hetki koittaa ja koitetaan rentoutua, nauttia kesästä. Viimeistään parin viikon päästä meidän kummankin elämä on aikalailla erilaista. Sitä odotellessa. ♥

Kommentit

Suositut tekstit