Odotus: Raskausajan pohdintaa osa 1
Olen aina pitänyt lapsista, ja olen aina myös tiennyt haluavani lapsia. Ajattelin joskus, että 25 vuotiaana minulla olisi ensimmäinen lapsi. Elämällä oli minulle kuitenkin ensin muita suunnitelmia, ja nyt 29 vuotiaana odotan ensimmäistä lastani. Olen onnellinen tästä, sillä minulla on ollut aikaa kasvaa ihmisenä ja toteuttaa omia unelmiani, matkustella.
Olen pohtinut aika paljon sitä, kuinka lapsen myötä oma elämä muuttuu radikaalisti. Sen huomaa osaltaan jo nyt, kun omassa päässä pyörii paljon asioita lapseen liittyen niin imetyksestä vaunujen hankintaan jne. (en muuten oikeasti tiennyt, että lastenvaunuja on oikeasti niin paljon, ja pelkästään renkaita on todella monia erilaisia! Tästä voisi kirjoittaa ihan oman tekstinsä). Mutta niin, koska omat ajatukset on paljon uudessa tulevassa perheenjäsenessä, tuppaavat muut asiat välillä unohtumaan.
Joskus harmittaa ettei voi tehdä jotain asioita, kun on raskaana, mutta lopulta kuitenkaan ei voisi olla onnellisempi. Kaikki on vain väliaikaista ja 9kk on omasta elämästä hyvin lyhyt aika. Eniten tällä hetkellä kaipaan kunnon hikitreeniä. Väsymys on tällä hetkellä ollut niin isona vieraana, ettei ole yksinkertaisesti jaksanut liikkua kunnolla. Onneksi on koira, niin tulee edes päivittäin lenkkeiltyä. Mutta kaikki se lopulta palkitaan, kun saa oman käärön syliin!
Muiden ihmisten kanssa olen kuitenkin pyrkinyt olemaan puhumatta liikaa vauvaan liittyvistä asioista, koska onhan paljon kaikkea muutakin. Eräs asia siis ihmetytti kovin, kun tajusin, etten ollutkaan saanut kutsua eräisiin juhliin. Oliko kyse siitä, että olen raskaana? Täytyykö raskaana olevan kököttää kotona? Vaikka onkin paljon raskauden tuomia vaivoja, niin kyllä itse ainakin haluan nähdä kavereita, elää. Ei raskaus ole sairaus. Yllätyin kovin tästä "raskausajan syrjinnästä". Kuullemma tähän on vain totuttava ja jatkossa niitä kutsuja tulee entistä enemmän. Herää kysymys siis siitä, että ajatellaanko aina, että raskaana tai lapsen saaneena ei voi enää tehdä mitään? Vaikka elämä muuttuukin, niin voihan silti tehdä asioita, se on vain erilaista. Nyt ei voi vetää vaan päätä täyteen.
Halusin vain sanoa, että tässä vaiheessa ainakin itse kaipaan ystäviä ja kaikkea erilaista tekemistä ympärilleni. Älä siis unohda kaveria, vaikka olisikin raskaana tai hänellä olisi lapsi. Joku päivä saatat olla itse samassa tilanteessa ja kaipaat tukea samalla tavalla kuin hän nyt.
Olen pohtinut aika paljon sitä, kuinka lapsen myötä oma elämä muuttuu radikaalisti. Sen huomaa osaltaan jo nyt, kun omassa päässä pyörii paljon asioita lapseen liittyen niin imetyksestä vaunujen hankintaan jne. (en muuten oikeasti tiennyt, että lastenvaunuja on oikeasti niin paljon, ja pelkästään renkaita on todella monia erilaisia! Tästä voisi kirjoittaa ihan oman tekstinsä). Mutta niin, koska omat ajatukset on paljon uudessa tulevassa perheenjäsenessä, tuppaavat muut asiat välillä unohtumaan.
Joskus harmittaa ettei voi tehdä jotain asioita, kun on raskaana, mutta lopulta kuitenkaan ei voisi olla onnellisempi. Kaikki on vain väliaikaista ja 9kk on omasta elämästä hyvin lyhyt aika. Eniten tällä hetkellä kaipaan kunnon hikitreeniä. Väsymys on tällä hetkellä ollut niin isona vieraana, ettei ole yksinkertaisesti jaksanut liikkua kunnolla. Onneksi on koira, niin tulee edes päivittäin lenkkeiltyä. Mutta kaikki se lopulta palkitaan, kun saa oman käärön syliin!
Muiden ihmisten kanssa olen kuitenkin pyrkinyt olemaan puhumatta liikaa vauvaan liittyvistä asioista, koska onhan paljon kaikkea muutakin. Eräs asia siis ihmetytti kovin, kun tajusin, etten ollutkaan saanut kutsua eräisiin juhliin. Oliko kyse siitä, että olen raskaana? Täytyykö raskaana olevan kököttää kotona? Vaikka onkin paljon raskauden tuomia vaivoja, niin kyllä itse ainakin haluan nähdä kavereita, elää. Ei raskaus ole sairaus. Yllätyin kovin tästä "raskausajan syrjinnästä". Kuullemma tähän on vain totuttava ja jatkossa niitä kutsuja tulee entistä enemmän. Herää kysymys siis siitä, että ajatellaanko aina, että raskaana tai lapsen saaneena ei voi enää tehdä mitään? Vaikka elämä muuttuukin, niin voihan silti tehdä asioita, se on vain erilaista. Nyt ei voi vetää vaan päätä täyteen.
Halusin vain sanoa, että tässä vaiheessa ainakin itse kaipaan ystäviä ja kaikkea erilaista tekemistä ympärilleni. Älä siis unohda kaveria, vaikka olisikin raskaana tai hänellä olisi lapsi. Joku päivä saatat olla itse samassa tilanteessa ja kaipaat tukea samalla tavalla kuin hän nyt.
Kommentit
Lähetä kommentti